Turvallinen ja sujuva asiakaspalvelu on kaiken lähtökohta Vehossa

Vehon liikkeissä ja asiakaspalvelussa on varmistettu turvallinen asiointi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Palvelu ja yhteydenpito onnistuu sujuvasti myös digitaalisissa kanavissa ja puhelimessa. Poikkeustilanteen tuomaan väliaikaiseen autontarpeeseen on tarjolla monenlaisia ratkaisuja.

Suomi on ollut poikkeustilassa maaliskuusta lähtien. Ihmiset ovat rajoittaneet liikkumistaan ohjeiden mukaisesti, jonka myötä esimerkiksi asiointi autoliikkeissä on luonnollisesti hiljentynyt.

Samalla on kuitenkin tärkeätä varmistaa, että arki edelleen toimii ja yhteiskunnan pyörät pysyvät pyörimässä. Vehon liikkeet ovat viranomaisohjeet huomioiden auki. Turvallinen asiakaspalvelu on kaiken toiminnan lähtökohta.

”Huollon puolella meillä on esimerkiksi henkilöautoille ns. nouto- ja palautus -palvelu. Auto haetaan ja noudetaan kotipihasta, joten liikkeessä ei ole tarvetta käydä itse laisinkaan. Esimerkiksi koronaviruksen osalta riskiryhmään kuuluville tämä on tärkeä väylä varmistaa auton huolto. Palvelu on nyt poikkeustilan aikana maksuton ja on osoittautunut varsin suosituksi”, kertoo markkinointijohtaja Janne Hällfors Vehosta.

 

Auton esittely onnistuu myös etänä

Digitaalinen asiointi Vehon kanssa on muutenkin sujuvaa. Esimerkiksi ajanvaraukset onnistuvat niin verkossa kuin puhelimitse asiakaspalvelukeskuksen kautta. Automyyjien kanssa on myös mahdollista sopia etäpalavereita, joissa voidaan esitellä esimerkiksi liikkeessä oleva vaihtoauto videoyhteyden välityksellä. Mercedes-Benz -autoilijoiden Mercedes me -sovellus puolestaan tekee vuoropuhelusta auton kanssa äärimmäisen helppoa: esimerkiksi auton sijainnin, lukitustilanteen ja huoltotarpeen toteaminen hoituu sen kautta vaivattomasti.

Auton ostamista harkitsevalle on verkkosivuilla tarjolla ostopäätöksen tueksi kattava valikoima ja työkalut.

”Meillä on esimerkiksi verkkosivuillamme sovellus, jossa voi rakentaa juuri itselleen sopivan Mercedeksen. Sovellus myös laskee lisävarusteiden ja auton ominaisuuksien pohjalta määräytyvän veron pohjalta auton hinnan. Palvelun suosio on viime viikkoina kasvanut voimakkaasti”, toteaa Hällfors.

Valtaosa asiakkaista haluaa kuitenkin edelleen nähdä ja koeajaa auton ennen ostopäätöksen tekemistä. Vehon liikkeissä on toteutettu lukuisia toimia turvallisen asioinnin varmistamiseksi. Tilajärjestelyillä on varmistettu, että fyysistä etäisyyttä pidetään. Siivoukseen ja pintojen desinfiointiin kiinnitetään myös erityistä huomiota.

”Liikkeemme ovat tiloiltaan varsin laajoja ja normaalitilanteessakin väljyyttä on varsin hyvin. Kaikki yleisötilaisuudet olemme luonnollisesti peruneet. Fyysinen asiointi on turvallista, kun kaikki noudatamme asianmukaisia varotoimia”, jatkaa Hällfors.

 

Joustavia ratkaisuja auton tarpeeseen

Moni pyrkii koronavirusepidemian aikana tekemään välttämättömät matkansa ennen kaikkea henkilöautolla. Jos rajoitustoimet sen mahdollistavat, saattaa myös ihmisten vapaa-ajanvietto painottua lähitulevaisuudessa kotimaanmatkailuun. Tuloksena monella voi ilmetä väliaikaista auton tarvetta.

Veho on Sixt:n kautta lanseerannut autokuukaudeksi.fi-palvelun, jonka kautta auton saa vaivattomasti käyttöönsä myös lyhyeksi ajaksi. Lisäksi Sixt tarjoaa toki edelleen perinteiset autovuokrauksen palvelut.

Vaihtoplus tarjoaa puolestaan palvelua, jossa käytetyn auton voi ensin vuokrata itselleen. Jos auton päätyy lopulta ostamaan, hyvitetään puolet vuokrauksen hinnasta.

Veho GO -sopimuksella uuden Mercedeksen saa kiinteällä kuukausihinnalla käyttöönsä.

”Koronaepidemian tuoman epävarmuuden myötä moni hakee elämäänsä ennakoitavuutta ja kulujenhallintaa. Uudenlaiset palvelut vastaavat myös tähän tarpeeseen: kulut ovat läpinäkyvät ja ennustettavat, ja myös palvelun lopettaminen tai muuttaminen on tarvittaessa sopimusehtojen puitteissa helppoa. Kuluttajat ovat esimerkiksi erilaisten viihdepalveluiden myötä tottuneet kuukausihintaan perustuvaan käyttömaksuun, eikä omistamiseen aina ole tarvetta, toteaa Janne Hällfors.