Kaikki mukana kehittämässä

Mika Sonntag on todellinen automies. Pienestä pitäen autoja ja moottoreita rakennellut, automekaanikoksi kouluttautunut. Kahden opiskelijan perheessä taloudelliset syyt painoivat kupissa, kun Mika jätti opintonsa ammattikorkeassa ja aloitti työn suorapalvelumekaanikkona Stockmann Autossa. Asiakkaiden kanssa hyvin juttuun tuleva Mika viihtyi työssä vuosia, kunnes judokisassa vioittunut olkapää puuttui peliin ja hankaloitti työntekoa.

-Kysyttiin, kiinnostaisivatko työnjohdolliset tehtävät ja vastasin että mikäpä ei, muistelee Mika siirtymistään työnjohtajaksi.

Mika Sonntag, huoltopäällikkö
Mika Sonntag, huoltopäällikkö

Monen mutkan kautta Veholle

Kodin ja perheen muuton myötä Mika Sonntag päätyi korityönjohtajaksi aluksi Karkkilassa olevaan yritykseen ja sieltä Metro-Auton kautta Alppilan autohuoltoon korjaamopäälliköksi. Kun aiemmista työkuvioista tutuksi tullut esimies siirtyi Veholle ja kysyi Mikan kiinnostusta, päätöstä ei tarvinnut kauaa kypsytellä ennen siirtymistä Veho Espoon  keskukseen vuonna 2016 käynnistämään Skoda-huoltoa.

-Olen aina pitänyt paitsi uusista haasteista, myös uusien asioiden kehittämisestä. Stockmann Autossa olin mukana kehittämässä mm. huollon ajanvarausjärjestelmiä ja hinnasto-ohjelmistoja, kertoo Mika.

Kannustava ilmapiiri

-Kun olen käynyt muuallakin, voin sanoa että ilmapiiri Veholla on poikkeuksellinen. Olimmepa hierarkiassa millä tasolla hyvänsä, voimme keskustella keskenämme asiantuntijoina ja heitellä kehitysehdotuksia ilmaan yli toimenkuva- ja toimipisterajojen, sanoo Mika.

-Aloitin täällä heinäkuussa 2018 ja tuntuu että minut on otettu hyvin avoimesti vastaan, vaikka tiedetäänkin päällikön tuovan aina muutoksia tullessaan. Tällä hetkellä vastuullani on Skodan, Citroënin, Peugetin ja Hondan huoltotoiminnot.

Mikan johtamistyyli on osallistava:

-Haluan kuunnella muita ja ottaa koko työyhteisön mukaan kehittämään ja jalostamaan ideoita  ennen kuin niitä viedään käytäntöön. Autot ja ala kehittyvät koko ajan, muutoksia tulee väistämättä totuttuihin kuvioihin. Tästä esimerkkinä ovat tabletit, joiden välityksellä mekaanikot, työnjohto ja asiakas pysyvät yhteydessä koko työsuorituksen ajan eikä asiakkaan tarvitse epäillä vaikkapa puslan vaihdon tärkeyttä, kun näkee kännykällään kuvan rikkinäisestä osasta.

-Esimiehen kanssa käydään säännöllisesti läpi asioita ja uusia ideoita, mutta kertaakaan en ole vielä kuullut muuta kuin että anna mennä vaan, kiteyttää Mika.